P0p C. Kamui (popnoir) wrote in b_klinikka,
P0p C. Kamui
popnoir
b_klinikka

Tohtori Benner 1: Bennerin klinikka (osat 1-4)

Talo oli suuri ja komea. Se seisoi keskellä tätä kaupungin laidalla sijaitsevaa, melko varakasta kaupunginosaa. Daniel Lehmann ajoi autonsa tuon talon pihaan tuntien suurta kunnioitusta sitä kohtaan. Hän nousi autosta ja käveli talolle. Katsahtaessaan kelloaan hän huomasi olevansa hyvissä ajoin paikalla. Hän avasi oven ja astui sisään Bennerin klinikan odotushuoneeseen. Huone oli viihtyisä, mutta vielä tyhjillään lukuun ottamatta vastaanottotiskin takana istuvaa vastaanottovirkailijaa.
"Huomenta Katherine" Daniel tervehti tätä papereihinsa syventynyttä naista.
"Huomenta Daniel!" vastasi Katherine iloisesti hymyillen. "Ajoissa taas tapasi mukaan. Claus on jo takahuoneessa. Tuli perheen puolelta muutamia minuutteja sitten ja kävi ilmoittamassa, että odottaa sinua siellä. Muistithan, että hänen tyttärensä aloittavat tänään harjoitusjaksonsa täällä? Toinen heistä tulee varmasti sinun avuksesi vastaanotolle."
"Kiitos muistutuksesta, olin jo lähes unohtanut sen. Ovatko hekin takana?"
"Luultavasti, en tosin ole vielä nähnyt heitä."
"Minä menen katsomaan, kuka on ensimmäinen potilas?"
"Rouva Hertz. Olen jo vienyt kansion huoneesi pöydälle."
"Sinä taidat olla aina yhtä täsmällinen, Kathy!" naurahti Daniel ja jatkoi matkaansa lyhyttä käytävää pitkin vastaanottohuonieden ohi henkilökunnan tiloihin.

Pieneen mutta kodikkaaseen virkistyshuoneeseen saavuttuaan Daniel huomasi kahden nuoren tytön olevan jo paikalla.
"Huomenta. Te taidatte olla Claus Bennerin tyttäret? Minä olen apulaislääkäri Daniel Lehman."
"Hauska tutustua, herra Lehman", vastasi toinen tytöistä hymyillen. "Minun nimeni on Nadja Benner, ja tässä on sisareni Ramona".
"Voi, sanokaa vain Danieliksi, niin kaikki täällä tekevät", vastasi lääkäri hymyillen lämpimästi, ja jatkoi: "Hassua, te ette näytä yhtään sisaruksilta". Se oli totta. Nadjaksi esittäytyneellä nuorella naisella oli harmaat hieman surumieliset silmät ja ylväät piirteet, joista Daniel saattoi tunnistaa tohtori Bennerin. Kullankeltaiset hiuksensa Nadja oli sitonut paksulle palmikolle. Hänestä kuvastui sekä sellaista rauhallisutta että lujaa tahtoa, jotka olivat tärkeitä ominaisuuksia sairaanhoitajalle. Ramona taas oli aivan erilainen. Hänen kasvoiltaan ja vihreistä silmistään Danielin oli vaikea lukea mitään, tuntui kuin niiden takana piilisi salaisuuksia, joista muu maailma ei tiennyt mitään. Kun nuo mystiset vihreät silmät hetkeksi kiinnittyivät Danieliin, tämä näki niissä välähtävän jotain, muttei osannut selittää, mitä. Ramona käänsi pian katseensa pois ja jatkoi kurittomien, hieman kihartavien punaisten hiustensa kiinni sitomista.
"Biologisia sisaruksia me emme olekaan", Nadja selitti. "Minä olen Clausin tytär, Ramona adopotoitu kolmen vanhana. Harva kuitenkaan enää edes muistavaa sitä - me olemme yhtä perhettä kuin ketkä tahansa muut", tyttö naurahti.

Daniel oli juuri kysymässä Ramonalta tämän menneisyydestä, kun ovi hänen takanaan kävi.
"kas, olet jo kerinnyt tänne liehittelemään tyttäriäni", kuului hänän takaansa tuima miesääni. Kääntyessään hän kuitenkin näki jo tutuksi käyneen pilkkeen silämäkulmassa Claus Bennerin muuten tuiman näköisillä kasvoilla.
"en vielä ehtinyt aivan niin pitkälle, Claus", hän letkautti takaisin saaden klinikan omistajan, tohtori Claus Bennerin hymyilemään iloisesti. Tottuminen tohtori Bennerin poikkeukselliseen huumorintajuun oli vienyt Danielilta oman aikansa, mutta nyt hän oli jo oppinut heittämään vastakommenttejakin.
"Kumman näistä kullannupuistani haluaisit tänään avuksesi vastaanotolle?" kysyi Claus laskien kätensä tyttäriensä olkapäille. "Tietysti vaihdamme työpareja jossain vaiheessa harjoitusjaksoa."
"Kenties sinun klinikan johtajana olisi kannattavampaa määrätä työparit vastaanotoille. Osaat kenties minua paremmin päätellä kumman kanssa minun olisi kannattavampaa aloittaa, koska tunnet heidät pitemmältä ajalta, kuin minä." Puhuessaan Daniel vaihtoi normaalit päällysvaatteensa lääkärin valkoiseen työtakkiin.
"Jos jaamme nyt alkuun niin, että sinä otat avuksesi Nadjan ja minä puolestani Ramonan, mutta työparithan vaihtuvat kuitenkin jossain vaiheessa", vastasi Claus, nyt hyvin ammattimaisella, arvokkaan kuuloisella äänellä. "Kuka on sinun ensimmäinen potilaasi tänään?"
"Rouva Hertz. En ole vielä kerinnyt tutustua hänen papereihinsa", vastasi Daniel saman kaltaisella, ammmatilaisen äänellä, mutta hänen ajatuksensa olivat keskittyneet toisaalle, Ramonaan. Hän oli huomannut tytön vaivihkaa katselleen häntä ja oli ollut huomaavinaan silmien tummuvan, aivan kuin pettymyksestä, Clausin ilmoittaessa Nadjan olevan Danielin ensimmäinen työpari. "Hän on jotenkin erilainen", ajatteli Daniel lähtiessään vastaanottohuoneeseen Nadjan kanssa "mutta hänestä ei tunnu saavan otetta..."

Vaikka Nadja olikin tottunut liikkumaan klinikalla pienestä pitäen ja kuuunnellut lääkäreiden juttuja, häntä jännitti silti tämä varsinaisen harjoitusjakson alkaminen. Hän oli toivonut pääsevänsä työskentelemään isänsä parina, sillä olisi ollut helpompaa aloittaa tutun ihmisen seurassa. Nadja tiesi kyllä, että lääkärin työssä oli tärkeää tulla toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa - ja tulihan hän toimeen missä tilanteessa vain, ollen aina kohtelias kuten tohtori Benner oli opettanut. Vieraiden ihmisten seurassa hän kuitenkin tunsi olonsa jokseenkin epämukavaksi, kuten nyt. Erityisesti nyt. Isä varmasti tiesi sen, mutta miksi hän oli sitten ottanut Ramonan työparikseen ja jättänyt hänet, Nadjan, tuon tuntemattoman tohtori Lehmannin avuksi?
"Mukavaltahan hän vaikuttaa", vastasi Nadja Ramonan uteluihin hänen työparistaan. Työpäivä oli ohi ja sisarukset olivat palanneet asuinpuolelle ja istuvat nyt vanhan talon salissa keskustellen kokemastaan.
  • Post a new comment

    Error

    default userpic
  • 0 comments